torstai 5. heinäkuuta 2012

Ammattimainen valokuvalaboratorio - digikuvat ja kuvalahjat

Meille yksityisille kuluttajille on usein tärkeää, että meidän tarpeitamme kuunnellaan ja saamme henkilökohtaista palvelua. Mikä olisikaan henkilökohtaisempaa, monessa mielessä, kuin omien kuvien käyttäminen julisteiden, kuvakorttien ja erilaisten kuvalahjojen luomiseen.


Esimerkiksi digikuvat ovat nykyisellään lähes ainut tapa ikuistaa muistoja lasten kasvamisesta, lomamatkoista ja ihanista hetkistä. Ne eivät ole varmassa tallessa, jollet muista tehdä niistä varmuuskopioita useaan paikkaan. Lisäksi oikeiden fyysisten valokuvien plärääminen on paljon tunnelmallisempaa kuin diashown katselu pieneltä kannettavan näytöltä.

Kun siis kaipaat digikuvistasi oikeita valokuvia tai kun haluat luoda julisteita tai kuvakortteja omista kuvistasi, kannattaa suunnata alan ammattilaisen pakeille.

Julisteet ja canvas-taulut ovat hyvä valinta muun muassa lahjaksi perheenjäsenille tai osaksi oman asuntosi sisustusta. Canvas-tauluja voit luoda omista kuvistasi (kunhan ne ovat tarkkoja) todella kätevästi: Valitset vain koon, määrän ja materiaalin. Asettelet kuvan haluamallasi tavalla ja tilaat tuotteet toimitettuna!

Hyvä lahjaidea on myös kuvakalenterin luominen. Nykyisellään teknologia ja ohjelmistot ovat kehittyneet niin pitkälle että voit suoraan verkossa luoda itsellesi kuvakirjan ja katsoa miltä kirja tulisi näyttämään. Suunnitteluvaiheessa voit asetella kuvia, vaihtaa taustoja ja valita materiaaleja kirjallesi. Tämän jälkeen vain jätät tilauksen ja saat muutamassa viikossa kuvakalenterin toimitettuna omaan postiisi.



Lue lisää kuvalahjaideoita ja digikuvista esimerkiksi osoitteesta http://www.colorkolmio.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti