keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Mittauspalvelu iskee tarpeeseen

Kun kuluttaja etsii palvelua, jota hän tarvitsee ehkä vain kerran elämässään, etsii hän todennäköisimmin sitä Internetistä. Rakennusmaalla tarvittavat mittauspalvelut tai mittausvälineet ovat esimerkki tällaisista palveluista, joille on äkisti tarvetta. Tällaisia ovat myös remonttipalvelut tai vaikkapa siivouspalvelu kiireessä tai muuttopalvelu kun muutat suuren määrän irtaimistoa.

Mittaaminen rakennustyömailla tai vaikkapa myös teollisuuden parissa kun ei onnistu käsipelillä. Palveluita kutsutaankin avuksi sellaisiin tehtäviin, joita ei voi suorittaa itse. Mittauspalvelu on ehdottomasti tällainen, jotta saadaan luotettavat mittaustulokset ja sitä kautta suorat linjat rakennuksiin tai muualle tarvittaviin elementteihin. Mittauspalveluita onkin loogista lähteä etsimään netistä, jos niille ei ole ollut aiemmin tarvetta ja siksi ne eivät ole tuttuja.

Jotkin palvelut ovat sitten sellaisia, joita pystyy myös itse tekemään, mutta harvempi tekee, kuten esimerkiksi parturi-kampaamopalvelut. Omat hiukset on jopa helppo leikata terävillä saksilla käännettävien peilien avulla. Takaraivo on kuitenkin hankalampi alue leikata, koska se sijaitsee luonnollisesti vastakkaisella puolella otsalohkoa ja siten silmiä. Useampi meistä maksaa mieluummin parturimaksun kun leikkaa huolella itse hiuksensa ja siivoaa irtohiukset lattialta ja vaatteista. Vinkkinä hiusten leikkaukseen on muovinen tai muut liukas kangas kiinnitettynä kampaajan viitan tavoin kaulan ympärille pitämään irtohiukset erossa niskasta. Hiuksia kannattaa myös kostuttaa ja työskennellä kamman kanssa erottaman hiustupsuja.

Mittauksessa tarkkuus ratkaisee parhaimmassa ja pahimmassa tapauksessa koko rakennuksen peruslinjat, mutta hiuksia leikatessa epäonnistumisen korjaa aika. Rakennusmittauksessa käytetään mittausvälineitä, jotka myös antavat tarkkaa tietoa. Mittausvälineet tulee olla luotettavaa mallia, jotta laitteesta johtuvia erheitä ei pääse syntymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti