keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Yritysten kaupanpäällisiä asiakkaille

Oiva keino saada asiakkaat tyytyväiseksi on antaa niille parempaa palvelua kuin he odottivat tai jotakin ekstraa. Esimerkiksi ravintolat voivat lisätä valosuihkutikun synttärisankarin jälkiruokaan, jos synttärit ovat henkilökunnan tiedossa.

Itse ilahduin kun vasta-avatussa vaateliikkeessä sain ekstrana pienen lahjan, koska ostin sen verran monta vaatepartta. Ja tälle lahjalle tuli vielä käyttöä. Myyjille on iskostettu lisämyynnin tarve, joten useammin myyjät kyllä kysyvät josko tarvitsen asusteita ostokseni mukaan, esim. juuri siihen käyvän ketjun tmv. Lisälahjat siksi yllättävät ja piristävät.

Myös vain tarjoilu piristää liikkeessä. Kuinka monet menevätkään käymään liikkeessä vain jos lukevat päivän lehdestä siellä olevan kakkutarjoilun. Keksipussi pöydälle ja vesiautomaatti ovat erittäin taloudellisia, mutta tuovat tunnetta hyvästä palvelusta ja asiakkaan tarpeiden huomioimisesta.

Taulun kehystäjälle taidekortti mukaan

Jos liikkeellä on monenlaisia tuotteita, voi esimerkiksi jo vanhemman kauden tuotteita käyttää kaupanpäällisinä. Esimerkiksi taide- ja kehystysliikkeet voivat antaa taulunsa kehystykseen jättäneelle henkilölle vaikkapa varastosta myymättä jääneen taidekortin yllätykseksi kun taulujen kehystys on valmis. Jos asiakkaita on paljon voi lisälahjoista tulla kertyä yhdessä hinnakkaita. Lahjoja voi antaa juuri kalliimman palvelun tilaajalle, eikä esim. jokaiselle liuottimen tai muun taidetarvikkeen ostajalle.

Kampaamosta näytetuote mukaan

Kampaajalla käyvä puolestaan ilahtuu saadessaan mukaan pienen näytteen jostakin tuotteesta. juhlakampaus ja vielä kotia hoitotuote mukaan. Näin asiakas muistaa liikkeen samalla myös kotonaan. Jos tuote on erityisesti hänen hiuslaadulleen ja hiustenlaittotarpeisiin sopiva tai vaikka ainetta, jota kampaaja juuri käytti. Kokeile itse, etsi vaikka itsellesi kampaamo Espoo netistä ja kysäise näytetuotteista. Jos itse kampaajana saat paljon promotuotteita valmistajilta voit myös kietaista niitä yksinkertaisesti sellofaaniin ja pistää kiinni vaikka kiharretulla hopeisella pakettinarulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti