Näkyvyyttä parantaa yrityksen logo markiisikankaassa. Tällä herätetään uusien asiakkaiden mielenkiinto. Markiiseissa on myös kivaa vanhanajan tunnelmaa. Niillä on kuitenkin myös selkeä funktio ulkona auringonpaisteen suojana ja ne estävät myös sisätilojen lämpeämisen kesäaikana ikkunan kautta liian kuumaksi. Valmistusmateriaalina käytetään tavallisesti akryyliä tai vaihtoehtoisesti PVC-kankaitakin ja markiisit tehdään mittatilaustyönä.
tiistai 21. helmikuuta 2012
Julkisivu tunnelmalliseksi markiiseilla
Korimarkiisit koristavat tunnelmallisesti kauppakeskuksen sisätiloja ja varjostavat pienten liikkeiden näyteikkunoita keskustan kaduilla. Korimarkiisit ovat erityisen suosittuja Yhdysvalloissa. Markiisin avulla yritys voi erottua kadulla tai kauppakeskuksessa. Ohikulkijat näkevät markiisit jo kaukaa ja erottavat siten liikkeen. Markiisi tuo näkyvyyttä liikkeelle.
Näkyvyyttä parantaa yrityksen logo markiisikankaassa. Tällä herätetään uusien asiakkaiden mielenkiinto. Markiiseissa on myös kivaa vanhanajan tunnelmaa. Niillä on kuitenkin myös selkeä funktio ulkona auringonpaisteen suojana ja ne estävät myös sisätilojen lämpeämisen kesäaikana ikkunan kautta liian kuumaksi. Valmistusmateriaalina käytetään tavallisesti akryyliä tai vaihtoehtoisesti PVC-kankaitakin ja markiisit tehdään mittatilaustyönä.
Näkyvyyttä parantaa yrityksen logo markiisikankaassa. Tällä herätetään uusien asiakkaiden mielenkiinto. Markiiseissa on myös kivaa vanhanajan tunnelmaa. Niillä on kuitenkin myös selkeä funktio ulkona auringonpaisteen suojana ja ne estävät myös sisätilojen lämpeämisen kesäaikana ikkunan kautta liian kuumaksi. Valmistusmateriaalina käytetään tavallisesti akryyliä tai vaihtoehtoisesti PVC-kankaitakin ja markiisit tehdään mittatilaustyönä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti