perjantai 30. syyskuuta 2011

Paperipussit - näy ulospäin

Paperikassit ja paperipussit - näkyy ulospäin. Jokaisella yrityksellä näyttää olevan paperikasseja oman yrityksen painatuksella. Erilaisilla messuilla käydessä jää helposti käteen useita paperikasseja.

Paperiseen pussiin on helppo painattaa yrityksen värit ja logo ja näkyä niillä ulospäin. Suoraa näkyvyyttä siis, jopa kotiin viemiseksi.

 

Paperiset kassit messuilla


Erityisesti messuille mennään näkymään ja vahvistamaan yrityksen imagoa. Yrityksen messupisteellä kävijälle yritetään hänen kiinnostuksensa ja tarpeensa mukaan antaa lisää tietoa yrityksestä sekä mukaan viemiseksi esitteitä tai muita pieniä oheistuotteita. Oheistuotteet tulee tietysti olla pakattu tyylikkäästi.

Joidenkin yritysten messupisteillä näkee myös ylimääräisiä houkuttimia, arvontaa tai pientä kisaa, joilla houkutellaan asiakkaita pisteelle. Joillakin messupisteillä näkee myös flyerinjakajia, jotka houkuttelevat messuvierailijoita pisteelle. Pienimuotoisena ja kohteliaana toimintona asiakkaiden houkutteleminen voikin toimia ihan kivasti, mutta liikana tyrkyttämisenä asiakkaiden houkutteleminen voi kääntyä itseään vastaan.

Tyyliä ja ekologisuutta


Vahvoissa paperikasseissa käytetään usein nyörikannikkeita ja kevyemmissä pusseissa on paperinarusta valmistetut kannikkeet. Paperiset pussit ja kassit voi laittaa joko paperi-, pahvi- tai energiajätekeräykseen. Energiajätteeseen menevät vahvat laminointipintaiset paperikassit pintakäsittelyn takia.

Paperinen pussi on ekoteko ja vielä tyylikäs sellainen. Paperinen kassi voi nimittäin olla vahva kuin pahvi ja kiiltävä. esimerkiksi suunnittelijoiden ja tavaratalojen paketointiin käyttämät paperiset kantokassit ja lahjakassit ovat erittäin vankkaa tekoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti